Ypäjällä yksi opettajista totesi aina, että siinä kohta missä väkivalta alkaa, taito loppuu.Tuossa on vinha perä, josko silti mielestäni varsinkin nuoria rajojaan koettelevia on pakko ojentaa jotenkin. On se sitten ääni, nyppäisy narusta tai raipan mukana pito, kyse on kuitenkin aina oman tilan ja "johtajuuden" vahvistamisesta, ei pieksämisestä. Perusidea kuitenkin on, että ole viisaampi. Ennakoi, ajattele ennen kuin teet ja älä anna periksi.
Kuten aikaisemmin kirjoitin, meillä on koiria. Vinttikoiran peruskoulukseen kuuluu käskyt; tänne, hiljaa, autoon ja pois television edestä. Kun ne tulevat vanhemmiksi ja valmistuvat kilpakoiriksi ne osaavat kääntyä täydessä vauhdissa neljä kertaa vasempaan ja kulkea autossa pitkiä matkoja, että saavat odottaa pitkään autossa ja kaikki tämä sisään kusematta. Meidän koirat eivät siis hae mitään mistään ja kulkevat vieressä vain jos syöt jotakin tai kannat jotain ravinnoksi kelpaavaa. Silti greyhound on helppo, sopeutuva laumakoira, jolla on erittäin huono motivaatio ottaa käskyjä vastaan. Niiden kanssa on pakko lukea ajatuksia. Seurata kuka meinaa mitäkin ja puuttua ennen kuin on komennettavaa. Aapo on hieman samanlainen. Se on kuin teinipoika lippis taaksepäin ja t-paita päällä, missä lukee " eks sä v***u tiedä kuka mä oon?"
No minun pikkupoika on tällä viikolla jatkanut rajojen hakemista. Karsinasta ulostulo menee jo nätisti ja turha pyöriminen pukiessa on loppunut. Ruuasta saa kuulemma edelleen luimistella kunnolla ja sitten tämä uusin keissi; "jalkojen nosto on mun oma asia ja siihen ei täti puutu!" No koska täti on perseestä ja nostaa jalat, niin Aapoa sapettaa. Täti tilaa Aapolle kengittäjän ja eläinlääkäriltä sinistä taika-ainetta. Tätiä pelottaa.
Olen aikaisemmin leikkinyt suunkautta annettavan rauhoitteen kanssa ja se oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Ainakaan siihen kaveriin aine ei vaikuttanut minkään vertaa. Olin siis skeptinen tästä "uudesta" tavasta antaa domosedania, mutta koska eläinlääkäri kovin vakuutti niin minä uskoin ja ostin molemmille tuubin. No seppä halusi kokeilla Ronjaa ensin ilman. Totesi vaan, että pieni, 11v ja tamma, eiköhän se siitä. Ja kyllähän se siitä. Ekan kengän ehti laittaa ettei Ronja tajunnut mitään. Toinen takajalka alkoi hieman potuttaa, mutta viimeisen jalan kohdalla jouduttiin jo ottamaan korvasta aaveote, kertomaan, että nyt loppuu polkka ja viimeiset naulat kiinni. Puolessa välissä Ronjan naputtelua kävin muistamassa Aapoa sinisellä tahnalla. Aapo sai yber raivarit kun Ronja meni talliin ja hän jäi ulos. No puolen tunnin päästä tyyppi nuokkui portilla kuin poikamies pilkun aikaa; tyttöä tuijottaen, huojuen ja kykenemättä muodostamaan yhtään ainutta järkevää sanaa. Sitten oli Aapon vuoro.
Ja helppohan se oli. Kännissä kuin käki. Seppä sai tehdä työnsä täysin rauhassa, mutta takapää oli hieman painava. Ymmärtäähän tuon, kun ei oikein äly pelaa. Suomeksi viikon stressi - täysin turhaan. Molemmilla poneilla on nyt kengät alla, ilman verta tai kyyneliä. Hiki sepällä tuli hieman. Nyt sitten toivotaan, että ne kengät kestää kiinni.
Sitten päästäisiin töihin. Varustepuoli on seuraava mikä rassaa. Ronjalle pitää tehdä häntäremmi satulaan. Häntäkappoja on useampikin, mutta tarpeeksi lyhyt remmi uupuu. Minun jalustinremmit tarttee lisää reikiä ja Aapolle pitää sovittaa kunnon suojat ja eteen buutsit, kun nyt on noi hokitkin. Sitten olisi loimivuoren siirtoa ja muutaman korjaus.
Kaikenkaikkiaan tänään on asiat hyvin. Huomenna minulla on tunninpito maailmalla ja kurssi tiistaina. Nyt voi oikeasti alkaa keskittymään liikuttamiseen ja seuraavan stressinrevinnän aihe varmasti onkin ongelmat suunnassa ja vauhdissa. Mutta se on vasta huomenna :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti